Moi! Sain kuvattua ekan osa kuva tarinaa, kuvien laatu, valaistus yms. häiritsee, mutta kun en vain osannut käyttää sitä kuvan muokkainta... Oon saanut nyt innon nukkeilla takasin ja oli aika kivaa käydä ottamassa kuvia :3
Ajattelee
Puhuu
Jotain, joka kuuluu minulle part 1.
Syksy oli saapunut jo useita viikkoja aiemmin ja hyytävä ilma oli laskeutunut kylän ylle. Pian valkea lumi peittäisi maan ja metsä hiljenisi, nyt kuitenkin linnut lauloivat ja lensivät taivaalla suurina parvina, tiedottomina kaikesta surusta joka painoi Veronican mieltä.
Veronica: Minun on pakko löytää se tyttö...
...
Olen varma siitä, vain hänen avullaan voin löytää vastauksen.
En tarkalleen tiedä mitä etsin, mutta tiedän mistä etsiä.
-------------------------------------------------------------------------
Muutaman päivän kuluttua.
Amelie nukkui vaahteran kaunis lehti peittonaan suloinen pehmoeläin
sylissään ja näki unta kesästä. Pian tämä kuitenkin heräsi
huomaten samalla vieressään seisovan tytön ja nousi nopeasti istumaan.
Veronica: Arvasin hänen löytyvän pian, mutta en näin
helposti.
"Hei, Nimeni on Veronica." hän sanoo yrittäen saada
äänensä kuulostamaan ystävälliseltä.
Amalie: "He hei, nimeni on Amalie." juuri herännyt,
herätetty tyttö sopersi hieman säikähtäneellä
äänellä.
Veronica: "Hauska tutustua, löysin sinut sattumalta nukkumasta
tuon puun juurelta, en ole nähnyt muita ihmisiä vähään aikaan
täällä päin" Veronica sanoo peittäen tyytyväisen hymynsä.
Amalie: Olen ollut täällä yksin lähes koko elämäni,
en tiedä mitä sanoisin, mutta olen niin suunnattoman
onnellinen ja samalla erittäin hämmentynt yhtäaikaa
toivottavasti hän viipyy täällä pitkään.
Veronica: "Voisitko kertoa minulle jotain itsestäsi?" Veronica
katkaisee kiusallisen hiljaisuuden ja kääntyy katsomaan
kohti Amalieta.
Jos Amalie olisi tiennyt miksi Veronica oikeasti halusi
tavata hänet voin vain sanoa että Amalie ei olisi yhtä
onnellinen.
Tämä osa oli hirveän lyhyt, mutta tuotti silti melkoisesti vaivaa.
Kommentit piristäisivät päivääni mukavasti.
